Tänään on 112 päivä

Hätänumeropäivää vietetään tänään. Vastuualuejohtaja Mikko Puolitaival Satakunnan pelastuslaitokselta tähdentää numeron tärkeyttä ja kehottaa lataamaan 112 applikaation omaan puhelimeen.

Talviolympialaiset vetävät matkailijoita myös Suomesta

Talviolympiakisat ovat käynnissä ja turisteja saapuu kisapaikoille sankoin joukoin. Radio Ramonan yhteistyökumppaneiden matka kisoihin kohdistuu etenkin jääkiekon pariin. Myyntipäällikkö Mikko Koistinen kertoo että jännittää sillä matka olympialaisiin on ainutlaatuinen.

Jäätyneen vesiputken sulatus vaatii ammattilaisen

Pakkasjakson päättymisen ilmiö ovat jäätyneet vesiputket. Rauman Lämpö-Kartanosta Jyrki Kartano muistuttaa että putken sulatus on aina ammattilaisten työtä, kotikonstit voivat johtaa suuriin vahinkoihin.

Make Rauma great again -näytelmä ensi-iltaan

Jussi Hietikko kirjoitti näytelmän ”Make Rauma great again”, joka pohjautuu Yhdysvaltojen presidentin vierailuun Raumalla 90-luvun alussa. Turkka Suuriniemi näyttelee pääosan. Ensi-ilta on Kulttuurikuppila Brummissa keskiviikkona.

Lukon voittoputki jatkuu

Rauman Lukko kasvatti voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi, Kouvolan lauantai-illassa kotijoukkue KooKoo kaatui 1-3 lukemin. Viikolla joukkueeseen liittynyt maalivahti Joni Ortio otti voitosta ilon irti ja fiilisteli paluuta tuttuun ryhmään. Kuvassa hyökkääjä Pontus Westerholm laukoo ylivoimalla Antti Saarelan syötöstä voittomaaliksi jääneen 1-2 osuman.

Kampanja kannustaa liikkumaan talvellakin

Liiku talvella -kampanja on parhaillaan käynnissä ja jatkuu aina 31. maaliskuuta saakka. Kampanja on osa Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (LiikUn) ja alueen kuntien yhteistä Liikkuen läpi vuoden -liikuntahaastekokonaisuutta, jonka tavoitteena on kannustaa kaikenikäisiä ja -tasoisia lounaissuomalaisia liikkumaan säännöllisesti. LiikUn terveysliikunnan kehittäjä Juha Koskelo kertoo, että esimerkiksi retkiluistelulle on parhaillaan hyvät olosuhteet.

Kaarna on vahva draama

Kaarna on Tommi Kinnusen romaaniin perustuva ja Iira Halttusen Rauman teatterille dramatisoima näytelmä, joka kuljettaa katsojan läpi kolmen sukupolven ja sodan varjostaman perheen tarinan. Näytelmän ohjannut Otto Kanerva sanoo tuntevansa aina haikeutta kun näytelmä on saatu valmiiksi ja esitykset käynnistyvät.

Opettajaksi opiskelevien talvipäivät Raumalla helmikuussa

Parin viikon kuluttua 20.-21. helmikuuta värikkäitä haalareita on runsaasti katukuvassa sillä opettajaksi opiskelevien talvipäivät vietetään Raumalla. Karri Artiola Luanikast ry:stä kertoo että edellisen kerran talvipäivät on järjestetty täällä vuonna 2019 . Tänä vuonna tapahtumaan on tulossa noin 3000 opiskelijaa.

Lukko kotivoittoon Jypistä

Rauman Lukko otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa kun Jyväskylän Jyp kellistyi Kivikylöän Areenalla 5-2 lukemin. Revanssimielellä iltaan valmistautunut kotijoukkue ei säikähtänyt vaikka vieraat tulivat kahden maalin takaa tasoihin. Koko joukkue on nostanut tasoaan ja voitontahto huokui ryhmästä.

Satakunnassa haetaan Vuoden Kylää

Satakunnan Vuoden Kylä valitaan jo 32. kerran. Kuka tahansa voi ehdottaa Vuoden Kyläksi sopivaa kylää 27. helmikuuta saakka SataKylien kotisivuilta löytyvällä lomakkeella. Vuoden Kylälle ei ole asetettu tarkkoja kriteereitä, mutta haussa on aktiivinen ja elinvoimainen kylä, josta löytyy yhteisöllisyyttä, kertoo SataKylät ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ruohola.