”Minna Veikkauksesta päivää”

Jokainen on joskus unelmoinut lottovoitosta joka toisi miljoonia euroa tilille. Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm ottaa usein voittajille onnittelupuhelun ja keskustelee siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miten voittosumma maksetaan. Usein puhutaan myös voittajan tulevaisuuden suunnitelmista. Satakuntaan ja Raumallekin on tullut kymmeniä loton päävoittoja vuosien aikana

Festivo soi jälleen

Rauma Festivo kamarimusiikkifestivaali tuo tällä viikolla kansainvälisen tason muusikot, konsertit ja oheistapahtumat lähelle kaikkia kaupunkilaisia, toteaa toiminnanjohtaja Anna Grundström. Festivo järjestetään nyt jo 42. kerran.

Ylinopeus vaarantaa koulutien

Liikenneturvan tuoreissa mittauksissa lähes neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Myös kansainvälisessä vertailussa suomalaiset erottuvat raskaan kaasujalan kansana. Koulujen alkaessa Liikenneturva kampanjoi erityisesti taajamien nopeusrajoitusten noudattamisen puolesta. Aiheesta kertoo suunnittelija Tomi Niemi.

Pitsiturnaus pelataan perjantaina

Jääkiekkokauden avaustapahtuma Pitsiturnaus pelataan perjantaina elokuun ensimmäisenä päivänä Kivikylän Areenalla. Eepi Hämäläinen toteaa pitkällä kokemuksellaan turnauksen olevan ennen kaikkea hieno tapahtuma kaikille, yleisölle sekä pelaajille.

Rauman Gyytin maksuton kesä toi matkustajia

Rauman Gyytin paikallisliikenteen maksuttomuus kesä- ja heinäkuun ajan on tuonut reippaasti matkustajia autoihin. Joukkoliikennesuunnittelija Mikael Saive Rauman kaupungilta kertoo, että maksuttomuus on toiminut hyvin. Maksuton paikallisliikenne jatkuu Raumalla vielä tänään ja huomenna.

Kuuma heinäkuu ei paikkaa koleaa alkukesää

Kylmä alkukesä sai ravintoloiden terassit jäämään tyhjilleen. Heinäkuun lämpöaalto helteineen muutti tilanteen aivan päinvastaiseksi. Ravintoloitsija Petri Lehtinen toteaa että lämmin heinäkuu ei paikkaa myynnillisesti kolean alkukesän lovea.

Pitsiturnaus täyttää Kivikylän Areenan

Perjantaina pelattava Pitsiturnaus aloittaa perinteisesti uuden jääkiekkokauden. Rauman Lukon isännöimässä turnauksessa ovat mukana Ässät, TPS, SaiPa, Jokerit ja Sport. Sasu Eronen toteaa että halli tulee täyteen jälleen heti aamusta alkaen.

Lukko kesätauolta yhteisharjoituksiin

Rauman Lukon liigajoukkue kokoontuu tänään kesätauon jälkeen yhteisharjoituksiin. Pikatahtia valmistaudutaan perjantaina pelattavaan Pitsiturnaukseen. Päävalmentaja Tomi Lämsä kehuu tapahtuman fiilistä.

Tapahtumia riittää Pitsiviikon jälkeenkin

Rauman kesässä tapahtuu jatkossakin vaikka Pitsiviikko jäi taakse. Lapin Löylypäivät ovat ensi viikonloppuna, perjantaina pelataan jääkiekon Pitsiturnaus, tulossa on lisäksi Rauman Festivo ja Rauma Blues. Risto Kupari toteaa että hengästyttävän paljon on kaikkea ennen syksyä.

Suvi Teräsniska veti 10000 kuulijaa Savilanpuistoon

Taakse jäänyt Pitsiviikko oli todennäköisesti kuumin ja aurinkoisin koko tapahtuman historiassa. Helteessä väkeä oli paljon liikkeellä ja ilmaiskonsertit saivat jättisuosion. Museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kuparin mukaan Mustan Pitsin Yön illassa esiintynyt Suvi Teräsniska veti Savilanpuistoon ennätysyleisön, noin 10000 kuulijaa.