Nuoret aikuiset kaipaavat tukea stressiin, uneen ja palautumiseen

Satakunnan nuorille aikuisille suunnatusta kyselystä selviää, että he toivovat tukea erityisesti mielenterveyden, stressinhallinnan, unen ja palautumisen kysymyksiin. Kyselyllä haluttiin selvittää, millaista tukea nuoret aikuiset hyvinvointinsa tueksi tarvitsevat. Vastaukset osoittivat, että pienilläkin arjen valinnoilla on merkitystä ja että kasvokkain saatu tuki koetaan tärkeäksi, kertoo hankekoordinaattori Kristiina Välimäki Satakunnan hyvinvointialueelta.
Peltoselta uutta musiikkia: ”Huutakaa elämä” ilmestyy perjantaina

Euralainen laulaja-lauluntekijä Mika Peltonen, artistinimeltään Peltone, julkaisee uutta musiikkia tällä viikolla. ”Huutakaa elämä” -niminen biisi kertoo kuolinpesän huutokaupasta ja siitä, miten ihminen jää elämään tavaroihin liittyvien muistojen kautta, kertoo Mika Peltonen. Peltosen mukaan kappale sai alkunsa tammikuussa 2024 Porissa, ja tekstiä on viilattu useaan kertaan. Nyt se on valmis ja näkee päivänvalon perjantaina 15. toukokuuta. […]
Paavo Paunun näyttely Rauman Taidemuseossa

Kuvataiteilija Paavo Paunun näyttely Seitsemän merta ja kahdeksan kyyneltä on nyt esillä Rauman taidemuseossa aina lokakuun alkuun asti. Näyttely koostuu Paunun maalauksista, veistoksista ja installaatioista. Vanhin esillä oleva teos on vuodelta 1995, ja mukana on myös uusia, juuri tätä näyttelyä varten valmistettuja teoksia.
Liikkumisagentiksi voi ilmoittautua

Rauman uuden junaseisakkeen rakentaminen on käynnistynyt. Rakennushankkeen aikana alueen kävely- ja pyöräilymahdollisuuksien turvallisuuteen ja sujuvuuteen sekä tienkäyttäjien osallistamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Väliaikaisten liikennejärjestelyjen käyttäjäpalautteen keräämistä varten rekrytoidaan alueella liikkuvista käyttäjistä innokkaita liikkumisagentteja, kertoo suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja.
”Tuodaan kannu takaisin Raumalle” – Heikki Liedes

Rauman Lukko uutisoi kevään 2021 mestarijoukkueen kapteenin Heikki Liedeksen paluun. Liedes oli sopimuksen varmistumisen jälkeen ottanut puhelun Aleksi Saarelalle. Suomen mestarit totesivat että ”eiköhän me hoideta se kanisteri takaisin Raumalle”.
Merellinen logo ylivoimaiseen voittoon

Rauman brändi uudistuu, ja osana uudistusta kaupunki järjesti huhtikuussa äänestyksen uudesta logomerkistä. Kolmesta vaihtoehdosta merellinen logomerkki sai selvän enemmistön yli 60 prosentin kannatuksella, ja ääniä kertyi yhteensä yli 5 500, kertoo viestintä- ja markkinointipäällikkö Riikka Kaukosalmi.
Toukokuu on kukkien aikaa

Kevät ja kesä on juhlien aikaa ja samalla myös kukkien sesonki. Kukkakauppa Valla Fiinin Pauliina Hiukkamäki vinkkaa suosikkikukkasista ja hoitonikseistä joilla kukat säilyvät kotona mahdollisimman pitkään.
Vino Rauma on rento viinin juhla

Kolmatta kertaa järjestettävä Vino Rauma kokoaa yhteen viineistä kiinnostuneet rentoon iltaan. Kivikylän Areenalla järjestettävä tapahtuma tarjoaa viinin maistelua, tapaksia, viinitietoutta, musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa. Tapahtuman tuottajat Jarno Rehelmä ja Marko Savolainen korostavat ettei tarvitse olla viiniharrastaja nauttiakseen tapahtumasta.
Eurajoen ravirata täyttyy koirista ja koiraharrastajista

Eurajoen raviradalla järjestetään tulevana viikonloppuna kaikkien rotujen koiranäyttely. Aiemmin Raumalla järjestetty koiranäyttely on siirretty Eurajoelle, ja se on saanut osin uudet järjestäjät, kertoo tuomarisihteeri Carita Westermark. Koiria on ilmoitettu yli 1300, ja tuomareita on tulossa mm. Australiasta. Runsaslukuisin rotu on labradorinnoutaja, joita on ilmoitettu mukaan 46 kappaletta.
Vanhan Rauman Tonttu saa jatko-osan

Raumalainen Hanna Vahander julkaisi pari vuotta sitten kirjan Vanhan Rauman Tonttu. Pieni painos myytiin nopeasti loppuun ja myöhemmin siitä otettiin lisäpainos suuren suosion vuoksi. Tonttukirja saa syksyllä jatko-osan, kertoo Vahander.