Metsässä uskaltaa liikkua myös metsästyskauden aikana

Ympäristökuulumiset 17. & 18.10.2025: Hirvijahti käynnistyi viime viikonloppuna. Metsässä on tilaa kaikille, muistuttaa hirvitalousaluesuunnittelija Antti Rinne Suomen Riistakeskuksesta. Rinne vinkkaa, että värikkäät vaatteet näkyvät metsässä paremmin.

Varttimitoitus kannustaa tarkempaan sähkönkäyttöön

Ympäristökuulumiset 10. & 11.10.2025: Energiansäästöviikko on parhaillaan käynnissä. Motivan energia-asiantuntija Veli-Matti Virtanen sanoo, että viikolla kannustetaan kaikkia ottamaan oman energiankäyttönsä haltuun. Virtanen vinkkaa, että lokakuun alusta voimaan tullut pörssisähkön hinnoittelu 15 minuutin tarkkuudella tarjoaa kotitalouksille mahdollisuuden ajoittaa sähkönkulutusta entistä tarkemmin edullisiin hetkiin.

Vaarallisia jätteitä kerätään jälleen

Ympäristökuulumiset 26. & 27.9.2025: Rauman seudun jätehuoltolaitos järjestää ensi viikolla torstaista lauantaihin vaarallisten jätteiden keräystempauksen. Keräyksen aikana otetaan vastaan öljyjä, akkuja, maaleja, liuottimia, torjunta-aineita, loisteputkia ja lääkkeitä, luettelee käyttöpäällikkö Tarja Sillanpää. Keräysauto kiertää niin Raumalla kuin Eurajoellakin. (kuva: jätehuoltolaitos)

Syksyn risuviikot käynnistyvät

Ympäristökuulumiset 19. & 20.9.2025: Hevossuon jäteasemalla järjestetään risuviikot jälleen 29. syyskuuta alkaen. Lokakuun loppuun saakka kestävien risuviikkojen aikana risuja, haravointijätettä ja omenoita saa viedä maksutta jäteasemalle.

Kaunein jätekatos -kilpailussa äänestysvaihe

Ympäristökuulumiset 12. & 13.9.2025: Rauman seudun jätehuoltolaitoksen ja Keräämön järjestämä Satakunnan kaunein jätekatos -kilpailu on edennyt äänestysvaiheeseen. Omaa suosikkiaan voi käydä äänestämässä mm. Rauman seudun jätehuoltolaitoksen Facebook-sivujen kautta.

Susien aiheuttamien koiravahinkojen riski kasvaa syksyllä

Ympäristökuulumiset 5. & 6.9.2025: Metsästyskauden myötä susien aiheuttamien koiravahinkojen riski kasvaa. Suurimmassa riskissä ovat kaukana omistajastaan työskentelevät metsästyskoirat. Suurpetosuunnittelija Mikko Jokinen Suomen riistakeskuksesta muistuttaa, että susi kohtelee koiraa reviirilleen tunkeutujana. Tämä tekee metsästystilanteista riskialttiita, ja siksi tiedon ja varautumisen merkitys korostuu.

Kylmä alkukesä vähensi pölyttäjien määrää

Ympäristökuulumiset 29. & 30.8.2025: Kesä on ollut pölyttäjille vaikea, selviää Suomen ympäristökeskuksen kokoamista havaintoaineistoista. Kolean alkukesän seurauksena sekä päiväperhosia että kimalaisia on havaittu laskennoissa edellisvuotta vähemmän, kertoo tutkija Janne Heliölä Suomen ympäristökeskuksesta. (kuva: Mikko Kuussaari / Suomen ympäristökeskus)

Itämeripäivää vietetään ensi viikolla

Ympäristökuulumiset 22. & 23.8.2025: Rauman kaupunki on jälleen mukana Itämeripäivän vietossa 28. elokuuta. John Nurmisen Säätiön käynnistämää teemapäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina. Raumalla Itämeripäivää juhlistetaan Itämeri-aiheisilla tapahtumilla ja tempauksilla, kertoo Inka Laasa Rauman kaupungin viestinnästä.

Nyt metsästetään hanhia ja kyyhkyjä

Ympäristökuulumiset 15. & 16.8.2025: Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys on käynnistynyt. Kyyhkyjahti on niin ikään käynnissä. Sepelkyyhkyn runsaat kannat ja suhteellisen vaivattomat metsästysjärjestelyt ovat tehneet siitä metsästäjien suosikin, kertoo Suomen riistakeskus Satakunnan riistapäällikkö Antti Impola. (kuva: Toni Ahola)