Uhanalaisesta tervapääskystä kaivataan havaintoja

Ympäristökuulumiset 24. & 25.7.2026: Erittäin uhanalainen tervapääsky on BirdLifen Vuoden lintu vuosimallia 2026. Suomen tervapääskykanta on pienentynyt pitkään. Laji on vähentynyt noin 60 prosenttia 1980-luvulta ja noin 25 prosenttia edellisen reilun vuosikymmenen aikana. Uusimmassa uhanalaisuusarvioinnissa tervapääsky on merkittävän vähenemisen takia luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, kertoo viestintäpäällikkö Jan Södersved BirdLife Suomesta. Lajin vähenemisen syitä ei täysin tunneta. […]
Olkiluodon havaintopolulta löytyy hotelleja ötököille

Ympäristökuulumiset 17. & 18.7.2026: Olkiluodon Vierailukeskuksen välittömässä läheisyydessä kulkee havaintopolku, jonka varrelta löytyy Ötökkäpuisto. Raija Vilponen Lapijoen vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistyksestä kertoo, että puistoon voi viedä myös oman ötökkähotellinsa ja käydä katsomassa kuka sinne muuttaa.
Lintujen pesinnät käynnissä – BirdLife muistuttaa pesimärauhasta

Ympäristökuulumiset 12. & 13.6.2026: Lintujen pesinnät ovat parhaillaan käynnissä. Pesinnän häiritseminen ja pesien vahingoittaminen on luonnonsuojelulailla kielletty, muistuttaa BirdLife Suomen suojeluasiantuntija Aapo Salmela. Kielto koskee myös rakenteilla olevia pesiä. Tahallisesta pesien tuhoamisesta seuraa sakkojen lisäksi munien arvon korvaaminen valtiolle, ja korvausarvo vaihtelee lajin harvinaisuuden ja uhanalaisuuden mukaan. (kuva: Toni Ahola)
Perhosia näytillä Olkiluodossa

Ympäristökuulumiset 5. & 6.6.2026: Olkiluodon Vierailukeskuksessa avautuu 6. kesäkuuta perhosnäyttely. Perhoset ovat perhosasiantuntija, hyönteistutkija Juhani Itämiehen keräämiä. Avajaispäivän aluksi kuullaankin Itämiehen luento, jonka jälkeen voi tutustua perhosnäyttelyn päiväperhosiin sekä haastaa itsensä perhosten tunnistamisessa, kertoo Raija Vilponen Lapijoen vesistöjen hoito- ja suojeluyhdistyksestä. Perhosnäyttely on esillä lokakuun loppuun asti.
Jätteiden Yössä asiaa ja ohjelmaa moneen lähtöön

Ympäristökuulumiset 29. & 30.5.2026: Jätteiden Yö järjestetään Hevossuon jäteasemalla perjantaina 5. kesäkuuta. Tänä vuonna teemana ovat vaaralliset jätteet. Teeman lisäksi tapahtumassa näkyy monenlaista muutakin, aina lampaista pihapeleihin ja ruokahävikkineuvontaan. Tarjolla on totta kai myös makkaraa, kahvia ja pullaa – ja tietysti jäteaseman henkilökunta on paikalla vastaamassa kysymyksiin, luettelee käyttöpäällikkö Tarja Sillanpää.
Taimipäivä järjestetään Raumalla jo kolmatta kertaa

Ympäristökuulumiset 22. & 23.5.2026: Lauantaina 23. toukokuuta on mahdollisuus hankkia kotipihaansa myös hieman erikoisempia kasveja, kun taimipäivä järjestetään jo kolmannen kerran Raumalla Seminaarin puutarhalla. Myyjinä on taimistoja, pientuottajia ja kotipuutarhureja itse kasvattamillaan taimilla. Samalla voi tutustua Seminaarin puutarhaankin, vinkkaa Rauman Puutarhayhdistyksen puheenjohtaja Anne Halminen. (kuva: Mari Pohjalainen)
Turun yliopisto kerää punkkeja Punkkipankkiin

Ympäristökuulumiset 15. & 16.5.2026: Turun yliopiston puutiaistutkijat pyytävät kansalaisia lähettämään postitse puutiaisnäytteitä koko niiden aktiivisuuskauden ajan. Kansalaiskeräyksen avulla tutkitaan, miten puutiaisten ja niiden levittämien taudinaiheuttajien lajisto ja esiintyminen ovat muuttuneet viimeisen vuosikymmenen aikana, kertoo dosentti Tero Klemola. Keräystä varten on pystytetty Punkkipankki-sivusto, www.punkkipankki.fi. Sivustolla on ohjeet näytteiden lähettämistä varten ja kartta, johon sivustolle kirjatut näytteet […]
Lintuja tarkkaillaan viikonloppuna pihoilla ja lintutorneissa

Ympäristökuulumiset 8. & 9.5.2026: Viikonloppuna seurataan lintuja pihoilla ja lintutorneissa. Bongaa päivä pihalla -tapahtumaan voi kuka tahansa osallistua lauantaina tai sunnuntaina, lintuharrastajien Tornien taisto puolestaan käydään lauantaina. Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia omasta pihasta onnistuu näkemään tai kuulemaan, kertoo BirdLife Suomen viestintäpäällikkö […]
Rauman seudulla kerätään jälleen vaarallisia jätteitä

Ympäristökuulumiset 24. & 25.4.2026: Raumalla ja Eurajoella kerätään vaarallisia jätteitä 7.-9. toukokuuta. Keräyksen aikana otetaan vastaan öljyjä, akkuja, maaleja, liuottimia, torjunta-aineita, loisteputkia ja lääkkeitä. Vaaralliset jätteet tulee pakata ja merkitä selvästi, neuvoo käyttöpäällikkö Tarja Sillanpää Rauman seudun jätehuoltolaitokselta. Keräysautoon ei saa viedä räjähteitä, tynnyreitä, sähkölaitteita eikä kuivabetonisäkkejä.
Koirien kiinnipitoaika on käynnissä elokuuhun asti

Ympäristökuulumiset 17. & 18.4.2026: Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika on käynnissä koko maassa. Koirat tulee pitää kytkettyinä 19. elokuuta saakka. Koirien kiinnipitoajan noudattaminen on tärkeää, jotta luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisaikana. Vapaana koiraa saa pitää alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri, muistuttaa riistapäällikkö […]