Kolmoskentän energia toi voiton

Rauman Lukko hallitsi täysin ottelua Kouvolan KooKoota vastaan mutta maalivahti Juha Jatkola oli kaksi erää ohittamaton. Kolmannessa erässä kärsivällisyys ja uudistuneen kolmoskentän vahva panos toivat tarvittavat maalit.
Kouluruokailu ravitsee ja valistaa

Raumalaiset lapset ja nuoret saavat kouluissa ja päiväkodeissa lautaselleen kaupungin oman keittiön ja ISS:n valmistamaa ruokaa. Suosituimmat ruuat ovat niitä perinteisiä ruokia makaronilaatikosta pinaattilättyihin. Kouluruuasta kertoo lisää kaupungin vt. palvelujohtaja Rami Iltanen.
Heli Laaksose Ilohilaaja lähte liikkel

Heli Laaksosen runokiertue ”Ilonhilaaja”, starttaa sanamaijan kotikaupungista Raumalta. torstaina 9. lokakuuta. Laaksosen kirjasyksyyn mahtuu kaksikin teosta. Jo pitkään loppuunmyytynä ollut, Kirsi Kunnas -runouspalkinnolla palkittu runokokoelma Aurinko. Porkkana. Vesi. on saanut uuden, täydennetyn painoksen. Lisäksi on juuri valmistunut kuvittaja Elina Warstan kanssa tehty värirunokirja Ilone.
Suomalaisilla on kahvipäivä joka päivä

Tänään vietetään kahvipäivää. Suomalaiset juovat kahvia eniten maailmassa. Suosituin on edelleen suodatinkahvi, mutta erikoiskahvit maistuvat yhä useammalle. Pienpaahtimo Capri Coffee paahtaa kahvia suomalaiseen makuun Eurajoen Rikantilassa. Haastattelussa Tiia Capri.
Lukko jäi ilman maalia Tampereella

Vahvasti kauden aloittanut Tampereen Tappara tarjosi maalinteosta oppitunnin Lukolle. Hyökkääjä Jami Krannila oli mietteliäs pelin jälkeen.
Tänään on heijastinpäivä

Liikenneturva muistuttaa tänään 1.10 heijastimen käytöstä. Nyt on hyvä aika tarkistaa oma heijastinvarasto ja ulkovaatteiden heijastimet. Haastattelussa suunnittelija Tomi Niemi Liikenneturvasta. Kuva: Liikenneturva/Kaisa Tanskanen
Raatihuone korjattiin kunnioittamalla vanhaa

Rauman kauppatorin laidalla sijaitseva raatihuone on ollut huputettuna vuoden päivät. Sääsuojan sisällä on kunnostettu vanhaa suojeltua rakennusta sekä sisältä että ulkoa. Pihalle on noussut uudisrakennus, joka kätkee sisälleen mm. vessat ja varastotilaa. Korjaustöiden sujumisesta kertoo Rakennustyöt Ville Kaupilta työpäällikkö Ilmari Penttilä.
Kahden voiton viikko takana

Tiukka pelitahti jääkiekon SM-liigassa jatkuu. Reissun päällä enimmäkseen ollut Rauman Lukko aloittaa tiistaisen Tampereen pelin jälkeen kotipelien putken. Pekka Jalonen arvioi Lukon peliesityksiä.
Suurella sydämellä kutsuu raumalaisia

Suurella sydämellä -tapahtuma kutsuu lauantaina tutustumaan erilaisiin harrastuksiin ja vapaaehtoistyön muotoihin. Aiheesta kertovat Länsirannikon mielenterveys ry:stä kehittämispäällikkö Susanna Nurmela ja Rauman seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kordinaattori Virve Järvinen.
Avustajakeskus hakee uusia avustajia

Lounais-Suomen avustajakeskuksen toiminnanjohtaja Sirke Salmela vinkkaa avustajastartista, jossa voi ensi viikolla kuulla lisää asiaa avustajatoiminnasta. Uusia käsipareja tarvitaan henkilökohtaisiksi avustajiksi sekä vapaaehtoistyöhön.