Lampaat laiduntavat merimuseon mäellä

Lampaat ovat laiduntaneet Rauman keskustan alueella jo usean kesän ajan. Tänä suvena lampaat ovat merimuseon mäellä aina syyskuuhun saakka, kertoo Päivi Luotonen Rauman vihertoimesta. Lampaat saavat seurakseen päivittäin runsaasti yleisöä, varsinkin lapsiperheet käyvät mielellään katsomassa sympaattisten eläinten touhua.

Kupari kiittelee kesän tapahtumatarjontaa

Rauman kesässä tapahtuu nyt hengästyttävän paljon. Museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari listaa kesäkuusta aina elokuun loppuun melkoisen määrän kulttuuria ja viihdettä kaupungissa. Pitsiviikko ei ole ainoa joka saa väkeä liikkeelle.

Liikenneturva toivoo rotia ohituskäyttäytymiseen

Liikenneturvan toukokuussa teettämä kyselytutkimus piirtää huolestuttavan kuvan suomalaisautoilijoiden ohituskäyttäytymisestä. Jopa joka viides kertoo ottaneensa tietoisen riskin lähtiessään ohittamaan. Neljä viidestä on joutunut itse jarruttamaan tai väistämään toisen tekemän ohituksen vuoksi. ”Tulokset kielivät holtittomasta menosta, jossa järki ja harkinta eivät ole mukana”, summaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen.

Irina ihastuttaa Tuiskulan kesäteatterissa

Tuiskulan kesäteatterin näytelmässä ”Viel kutsun käenki kukkumaan” palataan sota-ajan tunnelmiin ja paikallishistoriaan. Irina Kaukinen ihastuttaa yleisöä tekemällä vahvan suorituksen karjalaisevakko Elsan roolissa. Musiikki kuuluu Irinan elämään niin työssä kuin vapaallakin. Säkylä-Köyliön seurakunnan kirkkoherran kesävapaat osuivat juuri sopivasti näytäntökauteen.

Katariinan kesään kuuluu Kontio

Kesä on kahvilan sesonkiaikaa. Turistit ovat liikkeellä ja kaupungin oma väki nautiskelee myös kesästä. Katariina Hietaniemen kesä kuuluu pitkälti Kontion kahvilan arjen pyörittämisessä. Tuhansia vaniljamunkkeja, kahvia ja muuta hyvää menee asiakkaille reippaaseen tahtiin.

Patolampiteatteri naurattaa jälleen

Lapin Patolampiteatteri esittää musiikillisen farssikomedian Röörit tukossa, pellit kiinni! Ensi-ilta on lauantaina 18. heinäkuuta. Studiossa kävivät vierailulla ohjaaja Hanna Turunen ja näyttelijä Reetta Kuuslaakso.

Minnan soitto tietää lottovoittoa

Lotossa arvotaan lauantaina historian suurin päävoitto 16,1 miljoonaa euroa. Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm on varautunut ottamaan sunnuntaina mahdollisen puhelun voittajalle, mikäli arvonnassa löytyy täysosuma.

Anna Meronen on tyytyväinen merimuseon kehitykseen

Postimuseosäätiön hallitus on valinnut uudeksi Postimuseon johtajaksi ja säätiön toimitusjohtajaksi filosofian maisteri Anna Merosen. Hän siirtyy Postimuseoon Rauman merimuseon johtajan paikalta. Meronen aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa.

Kallen kesä laulaa ja soi

Raumalaisille hyvin tuttu Kalle Valanne keikkailee kesän aikana Rokkiradio -bändin kanssa sekä soolona. Tänä kesänä Ravintola Kissalassa tulee kokeneen soittajan esiintymiseen uusia sävyjä kun kyseessä on yhteislaulutilaisuus. Keikoilla yleisöön menevät parhaiten tutut kotimaiset biisit joiden sanat ja rytmit ovat tuttuja.

Pitkis-Sport liikuttaa jälleen

Kokemäen Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksen mäntykankaalla on jälleen käynnissä Suomen suurin lasten monipuolisen liikunnan leiri, Pitkis-Sport. Pitkäjärvellä liikkuu viikon aikana noin 740 lasta 170 vapaaehtoisen ohjauksessa. Leirinjohtaja Jukka Palenius kertoo leirin kuulumisia.