Mieslaulajilla juhlavuosi

Rauman Mieslaulajat täyttävät tänä vuonna 100-vuotta. Puheenjohtaja Jani Järvi kertoo, että kuoroon mahtuu aina lisää ääniä eikä kuorolaulun harrastaminen vaadi aiempaa kokemusta. Kuoron riveissä koulutetaan laulamisen saloihin.
Retkillä luontoa lähemmäs

Luonto- ja elämyspalvelu Luonnonlapsia järjestää luontoon liittyvää toimintaa ja tapahtumia. Ohjatut metsäretket tarjoavat matalan kynnyksen luonnontutkimiseen. Haastattelussa yrittäjä Riina Kallio.
Nokkahuilu lentää sunnuntaina

Raumalla iloitellaan sunnuntaina hullunkurisessa tapahtumassa, Nokkahuilunheiton maailmanmestaruuskisoissa. Eri ikäisille on omat sarjat ja heittotapoja on kaksi, soittoasento ja vapaa tyyli. Tapahtumalla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen. Sunnuntain tapahtuma on avoin kaikille ja sen taustalla ovat Brummi ja Pallo-Iirot. Nokkahuilua heitetään talviharjoitteluhallissa sunnuntaina klo 12 alkaen.
Seminaarin puutarhalla ollaan ihan kurpitsana

Ihan Kurpitsana! -tapahtuma järjestetään Rauman Seminaarin puutarhalla lauantaina 4. lokakuuta klo 12–15. Rauman Puutarhayhdistyksen puheenjohtaja Anne Halminen kertoo, että tapahtumassa voi esimerkiksi kaivertaa kurpitsoja ja kuulla marttojen vinkkejä syksyn sadon säilöntään.
Lauri-Matti Parppei suhtautuu lämmöllä Raumaan

Cannesin elokuvajuhlilla maailman ensi-iltansa saanut elokuva Jossain on valo joka ei sammu on esikoisohjaus ystävyyden ja luovuuden palavasta voimasta. Muusikkonakin tunnettu (mm. Musta valo) ohjaaja-käsikirjoittaja Lauri-Matti Parppei kertoo säveltäneensä elokuvansa musiikkia jo käsikirjoitusta tehdessään, mutta lopulliset kappaleet syntyivät yhteistyössä kameran edessä. Vanha kotikaupunki on saanut lämpimän paikan elokuvantekijän sydämessä.
Afrikan Tähti -peliklassikosta Suomi-versio: Suomen Aarre

Suomalainen pelivalmistaja Peliko on julkaissut uuden Suomen Aarre -lautapelin. Pelissä liikutaan paikasta toiseen Afrikan Tähdestä tutunnäköisellä pelilaudalla maanteitse, vesireiteillä ja rautateitse. Pelissä etsitään maan kauneinta paikkaa, Suomen Aarretta, ja vältellään itikoita. Ramona testasi uuden lautapelin.
Nuoret pelaajat rytinällä mukaan

Rauman Lukon nuoret juniorit ovat häikäisseet vahvoilla esityksillään alkukauden otteluissa. Yksi heistä on hyökkääjä Atte Joki joka sai viikonvaihteessa tililleen uransa ensimmäisen liigamaalin.
Hyvinvointiranneke liikuttaa

Rauman kaupunki tarjoaa hyvinvointirannekkeen R yli 65-vuotiaille raumalaisille sekä vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkeläisille. Rannekkeen voi ostaa uimahallilta. Rannekkella pääsee uimahalliin ja kuntosalille arkisin ennen klo 14. Viime kesänä rannekkeella pääsi makikseen ja syksylle on luvassa lisää uusia etuja liikunnan ja kulttuurin parissa.
Salonen maalilla illan ottelussa

Lukko haki maukkaan voiton Helsingistä keskiviikkona kun IFK kaatui 1-5 lukemin. Maalivahti Antti Raanta loukkaantui ja hän jätti ottelun kesken toisen erän alussa. Tilalle tullut Daniel Salonen saakin torjuntavastuun viikonlopun otteluissa HPK:a ja Ilvestä vastaan. Maalivahtivalmentaja Ari Moisanen odottaa tarkempia tietoja Raannan loukkaantumisen vaatimista toimenpiteistä tänään.
Raumalaisnuoret tiernapoikina

Suomalaiseen jouluperinteeseen kuuluva Tiernapojat-näytelmä herää henkiin nuorten miesten, Manuel Ojala, Niilo Valanne, Tuure Aalto ja Iiro Kupari toimesta loppuvuodesta. Nuorukaisia voi tilata juhliin esiintymään. Harjoitukset ovat pikku hiljaa alkaneet ja ensimmäiset esiintymiset on jo sovittu.