Jari Saario palasi Suomeen

Raumalaislähtöinen Jari Saario lähti marraskuussa soutamaan Kap Hornista Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin. Soutu maailman vaarallisimmilla vesillä katkesi kun matka oli edennyt jo yli puolenvälin. Saario pelastettiin rahtilaivalle reilu viikko sitten ja tänään soutaja on päässyt kotiin Suomeen. Fyysisesti kurjaan kuntoon mennyt mies on jo alkanut toipua matkan rasituksesta ja pohtii nyt tekee arjen alettua. Raumalle Jari Saario […]

Talven katujen kunnossapito ollut tavanomaista tähän asti

Talviset kelit alkoivat kunnolla Rauman seudulla vasta vuodenvaihteessa. Kaupungin katutoimen työpäällikkö Jari Salminen toteaa että lumen auraus ja hiekoitus ei ole toistaiseksi työllistänyt normaalitalvea enempää. Pitkän aikavälin sääennuste ei myöskään lupaile suuria muutoksia keliolosuhteisiin.

Annelin kirjablogi on yksi suosituimmista

Anneli Airolan Kirjojen Kuisketta -kirjablogi on viidenneksi suosituin kirjablogi Suomessa. Suurena kirjojen ystävänä Anneli sekä lukee että kuuntelee kirjoja. Lähellä sydäntä on erityisesti kotimainen kaunokirjallisuus. Lukemista Anneli suosittelee kaikille ja äänikirjat ovat hyvä tapa aloittaa kirjaharrastus pitkän tauon jälkeen.

Hannes-myrskyn tuhoja korjataan vielä

Viime vuoden lopussa riehunut Hannes-myrsky oli pituudeltaan ja vahingoiltaan yksi lähivuosien pahimmista myrskyistä. Sähköt on saatu palautettua, mutta jälkien korjaamistöitä riittää vielä, kertoo VSV Sähköverkkoyhtiöstä Juho Jussila.

Halvart tarjoaa paikan luovuudelle

Seija Halvari luotsaa Hauenguanossa sijaitsevaa Halvart-galleriaa ja art hubia. Taidetta itsekin tekevä Seija, toivottaa tilaan tervetulleeksi niin taiteen tekemisestä kiinnostuneet kuin kriittisesti siihen suhtautuvat.

Raumalla kelpaa nyt hiihtää

Rasti-Lukon Pekka Tiira kannustaa raumalaisia lähtemään hiihtoladuille. Lumitykillä on saatu nyt Lähdepellolla 1,7 kilometriä kuntoon ja luonnon lumi on vielä viimeistellyt sen. Ensi viikolla alkavat Lähdepellolla puistohiihdot.

Digitalisaatiojohtajan tehtävä on monipuolinen

Rauman kaupungin digitalisaatiojohtajana aloitti joulukuun alussa maskulainen Saku Vina. Pesti on uusi ja tehtävää riittää mm. kyberturvallisuuden parissa. Rauma on Vinalle entuudestaan tuttu mm. urheiluseurojen kautta.

Nasulammen ruoppaus käynnissä

Latumajan reitin varrella sijaitsevan Nasulammen kunnostus ja ruoppaus on alkanut. Nasulampi on suosittu luontokohde jossa voi tarkkailla vaikka lintujen pesintää kesällä. Kimmo Kouru kertoo että töiden yhteydessä kunnostetaan 1,5 kilometrin mittainen pyörätuolireitti virallisesti esteettömäksi.

Satakunnassa vireillä monta positiivista asiaa

Satakunta voi hyvin, linjaa maakuntajohtaja Kristiina Salonen. ”Haasteista huolimatta meillä on monta asiaa hyvin, eli ehdottomasti ollaan plussan puolella”. Satakuntaliitto työsti viime vuonna mm. maakuntaohjelmaa ja tänä vuonna työn alla on esimerkiksi hallitusohjelman tavoitteet Satakunnan näkökulmasta. Lyhyt vastaus kysymykseen mitä Satakuntaliitto tekee, on raumalaisen maakuntajohtajan mukaan: ”Me olemme tulevaisuustoimisto, teemme asioita maakunnan tulevaisuutta varten nyt”.

Lumen valotaidetapahtuma tuo loistetta pimeään

Lumen-valotaidetapahtuma ihastuttaa Rauman keskusta-alueella 14.–17. tammikuuta. Valoteokset loistavat päivittäin klo 17–22. Teokset käsittelevät tällä kertaa energian eri olomuotoja luonnonvoimista voimakkaisiin tunteisiin. Tapahtuman ohjelma on julkaistu osoitteessa lumenrauma.fi. Tuottaja Annukka Ketola kertoo tapahtumasta Ramonan haastattelussa.