Viikonloppuna tarkkaillaan lintuja
Ympäristökuulumiset 26. & 27.1.2024: Tammikuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään perinteinen BirdLifen Pihabongaus -tapahtuma. Pihabongauksessa kuka tahansa voi tarkkailla lintuja tunnin ajan kotipihallaan tai missä tahansa.
Kansalaisilla on tärkeä rooli suurpetojen seurannassa
Ympäristökuulumiset 19. & 20.1.2024: Suomen Riistakeskus kerää havaintoja suurpedoista. Suurpetohavainto voi olla näköhavainto eläimestä tai havainto jäljistä, jätöksistä, haaskoista tai kynnenjäljistä. Satakunnan alueella tehdään suurpetohavaintoja määrällisesti eniten ilveksisistä, kertoo riistasuunnittelija Reima Laaja.
Biojätteen syväkeräyssäiliöiden tyhjennyksissä poikkeuksia
Ympäristökuulumiset 12. & 13.1.2024: Kaikkia biojätteen syväkeräyssäiliöitä ei ole voitu tyhjentää Raumalla tällä viikolla, koska säiliöt ovat jäässä. Tilanne ei välttämättä helpota vielä ensi viikollakaan. (kuva: Rauman kaupunki)
Joulukuuset kierrätykseen
Ympäristökuulumiset 5. & 6.1.2024: Loppiainen tarkoittaa monelle joulunajan päättymistä, jolloin myös joulukuusesta hankkiudutaan eroon. Miten joulukuusi tulisi hävittää, sitä selvitetään Ramonan Ympäristökuulumisissa.
Joulunakin lajitellaan ja kierrätetään
Ympäristökuulumiset 15. & 16.12.2023: Jouluna syntyy paljon jätettä: kinkkurasvaa, foliovuokia, pahvilaatikoita, lahjapapereita… Miten jouluiset jätteet tulee kierrättää? Siitä kertoo lisää käyttöpäällikkö Tarja Sillanpää Rauman seudun jätehuoltolaitokselta.
SRVA eli suurriistavirka-apu toimii Satakunnassa hyvin
Ympäristökuulumiset 8. & 9.12.2023: SRVA-toiminta eli suurriistavirka-apu on ollut tänä vuonna useastikin otsikoissa. Satakunnassa SRVA-toiminta voi kuitenkin hyvin, ja tehtäviä tulee tasaisesti ympäri vuoden, kertoo riistasuunnittelija Reima Laaja. Tavallisimpia SRVA-tehtäviä ovat kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten, suurpetojen ja villisikojen jäljestäminen sekä suurpetojen karkotukset taajaan asutulta alueelta.
Pakkaukset kiertoon
Ympäristökuulumiset 1. & 2.12.2023: Ensi vuoden alusta jätehuollon tuottajavastuu laajenee koskemaan kaikkia ammattimaisesti toimivia yrityksiä, jotka saattavat markkinoille pakkauksia. Pakkauksia tulisi kuitenkin kierrättää muidenkin kuin yritysten – mutta kuinka hyvin Raumalla kierrätetään? Tiedetäänkö, mikä oikeastaan on pakkaus? Rauman seudun jätehuoltolaitokselta käyttöpäällikkö Tarja Sillanpää kertoo aiheesta lisää.
Kaupungin kiinteistöihin aurinkosähköjärjestelmiä
Ympäristökuulumiset 24. & 25.11.2023: Raumalla on asennettu aurinkopaneelijärjestelmiä pääkirjaston, kaupungintalon ja Raumanmeren koulun katoille. Sähköteknikko Sami Korventausta kertoo, että hyötyä tulee olemaan pitkälläkin aikavälillä.
Hinku-tunnuksen käyttöoikeus 14 yritykselle
Ympäristökuulumiset 17. & 18.11.2023: Rauman kaupunki on myöntänyt Hinku – Kohti hiilineutraalia Raumaa -tunnuksen käyttöoikeuden ja kunniakirjan 14 raumalaiselle yritykselle. Käyttöoikeus annetaan yrityksille, jotka ovat osallistuneet Rauman kaupungin Hinku-hankkeeseen olemalla mukana resurssitehokkuuskävelyssä, osallistumalla resurssilaskelmien tekoon, cleantech-kartoitukseen tai tekemällä ilmastositoumuksen.
Rauman viljelysmaiden vuokrat Huutokaupat.com -palvelussa
Rauman kaupunki kilpailuttaa viljelysmaidensa vuokrauksen Huutokaupat.com -palvelussa. Peltolohkoja on vuokrattavissa Lapissa, Kodisjoella, Vasaraisilla, Uotilassa, Kuivassuolla, Sampaanalassa, Kortelassa, Koilahdella, Lakarin alueella ja keskustan pohjoispuolella. Lohkokokonaisuuksien pinta-alat vaihtelevat reilusta hehtaarista yli 20 hehtaariin.