Ihmisen poika Rauman kesäteatteriin ensi suvena

Kesällä 2024 Rauman kesäteatterissa kuullaan Yö-yhtyeen musiikkia näyttelijöiden tulkitsemana. Ihmisen poika saa kantaesityksensä 13. kesäkuuta.

Ihmisen poika on Mikko Kivisen ja Otto Kanervan käsikirjoittama uusi musiikkikomedia. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat eristäytyneeseen kyläyhteisöön, jossa aika on pysähtynyt. Kylän henkinen johtaja pitää yhteisöä tiukasti otteessaan ja ”ennen kaikki oli paremmin”. Ihmisen poika toteutetaan yhteistyössä Yö-yhtyeen kanssa. Musiikin sovitukset ovat esityksen suunnittelevana kapellimestarina toimivan Mikko Kangasjärven käsialaa, joka tunnetaan myös Yön pitkäaikaisena kosketinsoittajana ja musiikkituottajana. Näyttelijäkaartin muodostavat Kai Hyttinen, Sanna Saarijärvi, Päivi Pylvänäinen, Kalle Pylvänäinen, Annica Milán ja Valtteri Lehtinen. Teatterin toimitusjohtaja Harri Natunen kertoo tulevan kesän näytäntökaudesta.

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest
WhatsApp
Email