RMC kiinnostaa erilaisia vieraita (osa 1.)

RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen kävi Ramonan studiossa kertomassa kuulumisia telakan rannalta. Alueella on riittänyt vieraita – myös raumalaiset ovat päässeet alueelle, kun RMC järjesti avoimet ovet -tapahtumat toukokuussa ja lokakuussa.
Rauma on turvallinen kaupunki

Tanja Ufer aloitti Rauman turvallisuuspäällikkönä elokuussa. Tehtäväkenttä on laaja, mutta onneksi apuna on osaava sidosryhmä. Rauma on Uferin mielestä turvallinen kaupunki, vaikka meilläkin näkyvät kasvavat rikostilastot.
Rakastunut Raumaan tempaisee loppuviikolla

Pikimust Perjanda levittäytyy Raumalle perjantaina. Lauantaina syttyvät kaupungin jouluvalot. Tapahtumien taustalla häärii Rakastunut Raumaan ry.
Lukko lähtee pitkälle pelimatkalle jälleen

Rauman Lukko on matkustanut viime viikkoina paljon. Viime viikolla Norjan Hamarin kautta reissu suuntautui suoraan Mikkeliin ja Lappeenrantaan. Tänään aamuharjoitusten jälkeen joukkue matkaa Jyväskylään jossa perjantaina kohdataan sarjan kuumin joukkue Jyp. Seuraavana päivänä matka jatkuu Kuopioon KalPan kohtaamiseen. Valmentaja Ari Moisanen suhtautuu matkustamiseen luonnollisena osana lajia.
Jennalle teatteri on osa elämää

Raumalainen harrastajateatteri on saanut vuosien aikana mukaan monia teatterin moniottelijoita, joille kaikki työt ovat tuttuja. Jenna Karhula sai jo lapsena teatterista upeita kokemuksia jotka jäivät sydämeen. Nykyisin Jenna on tuttu etenkin Teatteri Faken kautta. Televisiossakin hän on ehtinyt tulemaan tutuksi monille.
Päiväkerhot täyttävät 80 vuotta

Ensimmäisten päiväkerhojen perustamisesta on kulunut tänä vuonna 80 vuotta. Raumalla päiväkerhon 80-vuotisjuhlia vietetään torstaina, lapsen oikeuksien päivän iltana, klo 17-19 Meriristissä. Päiväkerhon historiasta ja juhlista kertoo Ramonan haastattelussa Rauman seurakunnasta varhaiskasvatuksen ohjaaja Tiina Kaukonen.
Rauman Lämpö-Kartano on vuoden yritys

Rauman Yrittäjät palkitsi syysjuhlassaan viikonloppuna ansioituneita. Rauman Lämpö-Kartano palkittiin vuoden paikallisena yrityksenä. Jyrki Kartano on ylpeä palkinnosta ja jakaa kiitosta ammattitaitoiselle henkilökunnalle.
Morandin paluu piristi Lukon hyökkäystä

Rauman Lukko teki voitokkaan vierailun itäiseen Suomeen kun perjantaina kaatui Mikkelissä Jukurit ja lauantaina Lappeenrannassa SaiPa. Kisapuistossa pelatussa ottelussa kokoonpanoon nousi pitkästä loukkaantumisesta kärsinyt Antoine Morand joka toi heti virtaa joukkueen hyökkäykseen.
Sami luennoi hyvästä sisäilmasta

Rauman kansalaisopisto järjestää ensi viikolla luennon sisäilmasta ”Miten päästä mummolan hajusta?”. Aiheesta luennoi kaupungin sisäilma-asiantuntija Sami Stål.
Narvi on Satakunnan vuoden yrittäjä

Lappilainen Narvi oy on valittu Satakunnan Yrittäjät ry:n toimesta vuoden 2025 yrittäjäksi.